kansainvälinen toiminta

Yli 120 opiskelijaa on harjoitellut ulkomailla

Koulutus Nord ei ole vain pohjoismainen, vaan myös kansainvälinen oppilaitos. Koulutus Nord on mukana useissa kansainvälisissä projekteissa. Me sekä lähetämme opiskeijoitamme ja työntekijöitämme muihin maihin että otamme vastaan vieraita ja järjestämme ohjelmia muista maista saapuville. Koulutus Nordilla on yhteistyökumppaneita ja yhteistyökouluja useimmissa Euroopan maissa.

EU:n ammattikoulutusohjelma on nimeltään Leonardo da Vinci. Koulutus Nord on tähän mennessä saanut rahoituksen yhteensä 30 liikkuvuusprojektiin Leonardo da Vinci -ohjelman puitteissa. Yli 120 opiskelijaa on suorittanut 4-9 viikon työharjoittelun Euroopassa. Myös kouluttajista lähes kaikki ovat olleet kahden viikon vaihtokoulutuksessa jossakin toisessa Euroopan maassa.

Otamme vuosittain vastaan useita ryhmiä Euroopasta. Ryhmät voivat koostua opiskelijoista, jotka haluavat suorittaa harjoittelujakson meillä, tai johonkin EU-projektiin osallistuvista kouluttajista, päättäjistä, yrittäjistä jne.

Kansainvälistymistoiminnot on rahoitettu osittain EU:n projektimäärärahoilla.  

Mahdollisuus työharjoitteluun toisessa EU-maassa

Koulutus Nordin opiskelijana voit hakea työharjoittelupaikkaa ulkomailta. Voit myös osallistua Leonardo da Vinci -liikkuvuusprojektiin ja saada rahoituksen harjoitteluusi ulkomailla projektimäärärahoista tai etsiä itse harjoittelupaikan ulkomailta ja rahoittaa matkat Nord Koulutus Nordin stipendillä. Työharjoittelun suorittaminen toisessa pohjoismaassa on melko helppoa yhteisten työmarkkinoiden vuoksi.

Anitta Koivuranta koordinoi kansainvälisiä projektejamme. Häneltä voit kysyä lisätietoja, puh. +46 70 513 5082.  

Meneillään olevat projektit

Osallistumme parhaillaan Leonardo da Vinci -liikkuvuusprojektiin nimeltään European Dimension. Opiskelijamme suorittavat tässä projektissa työharjoittelujaksoja Italiassa, Itävallassa, Islannissa ja Tsekissä ja saavat näin uuden eurooppalaisen ulottuvuuden ammattikoulutukseensa.

Koulutus Nord on saanut rahoitusta Pohjoismaiselta Ministerineuvoston Nordplus Vuxen -liikkuvuus- ja verkosto-ohjelmasta viikon vaihto-opiskeluun muissa aikuiskoulutuslaitoksissa Norjassa (Tromssa) ja Suomessa (Mikkeli ja Seinäjoki). Tämän ohjelman puitteissa Koulutus Nordin kouluttajat tutustuivat keväällä 2008 sekä Suomen ammattitutkintoihin että Norjan fagbrev-tutkintojärjestelmään.  

Uudet projektit vuonna 2008

Kansainvälinen ohjelmatoimisto on toukokuussa 2008 päättänyt hyväksyä Leonardo da Vinci -ohjelmaan liittyvän projektihakemuksemme ja myöntää rahoituksen yhteensä 18 oppilaan työharjoitteluun Espanjassa, Italiassa, Portugalissa, Kreikassa, Itävallassa ja Tsekissä. Projekti on nimeltään Intercultural skills ja se toteutetaan syksyn 2008 ja kevään 2010 välisenä aikana. Työharjoittelun pituus on neljä viikkoa. Olemme nyt hakeneet neljän viikon työharjoittelujaksoja, jotta myös perheellisillä opiskelijoilla olisi helpompi osallistua niihin.